Kunnioitetut veteraanit, veteraanien omaiset, kotirintamalla vastuuta kantaneet. Arvoisat läsnäolijat,
Kaatuneitten muistopäivää vietetään kaikkien heidän muistoksi, jotka ovat suomalaisia koskettaneissa sodissa tai rauhanturvaajan tehtävissä kaatuneet, teloitettu tai kuolleet vankileirillä. Tänään olemme kokoontuneet yhteen muistelemaan ja kunnioittamaan heitä.
Evankelis-luterilainen kirkko toteaa, että kaatuneitten muistopäivään sopii myös rauhankasvatuksen teema. Sen olen nyt minäkin puheeni teemaksi valinnut.
Kaatuneiden muistopäivänä haluan puhua erityisesti rauhan merkityksestä ja siitä, kuinka tärkeää on vaalia ja puolustaa sitä. Rauha ei ole itsestäänselvyys. Se on tulosta jatkuvasta työstä, yhteisestä ymmärryksestä ja siitä, että arvostamme toisiamme. Rauha vaatii meiltä jokaiselta vastuuta, ja sen säilyttäminen edellyttää sitoutumista ja yhteistä tahtoa. Kaatuneiden uhraus muistuttaa meitä siitä, kuinka kallista rauha on.
Hautakivet kertovat tarinoita nuorista ja vanhoista, miehistä ja naisista, jotka ovat astuneet eteenpäin, kun maa on tarvinnut heitä. Heidän rohkeutensa ei ollut vain taistelussa, vaan myös päätöksissä, joita he tekivät päivittäin. He valitsivat puolustaa arvoja, jotka ovat meille tärkeitä: vapautta, oikeudenmukaisuutta ja rauhaa. Monet ovat menettäneet henkensä taistellessaan sen puolesta, että me voimme elää vapaasti ja turvallisesti. Heidän uhrauksensa ei ole turha, vaan se velvoittaa meitä vaalimaan rauhaa myös arjessamme. Meidän tehtävämme on jatkaa heidän työtään.
Rauha ei ole vain sodan lopputulos, vaan jatkuva prosessi, joka vaatii meiltä aktiivista osallistumista, dialogia ja ymmärrystä. On tärkeää, että opimme arvostamaan erilaisuutta ja rakentamaan siltoja erilaisten ihmisten välille. Tämä päivä muistuttaa myös siitä, että rauha ei ole vain valtioiden välinen asia, vaan jokaisen ihmisen henkilökohtainen vastuu. Voimme vaikuttaa ympäristöömme ja yhteisöihimme pienillä teoilla, kuten ystävällisyydellä, ymmärryksellä ja yhteistyöllä.
Olen itse saanut elää koko elämäni maassa, jossa on ollut rauha. Toivon, että tulevat sukupolvet voivat vanhuksina todeta saman. Toivon, että he arvostavat rauhaa ja ymmärtävät, kuinka tärkeää on tehdä työtä sen puolesta. Rauha ei ole vain menneisyyden saavutus, vaan jatkuva tehtävä, jonka eteen meidän on tehtävä töitä joka päivä.
Me veteraanisukupolven jälkeläiset olemme kasvatettu uskoon parempaan tulevaisuuteen, työhön, omaan vastuuseen ja toisista välittämiseen. Näillä opeilla rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntamme, ja näillä opeilla se on mahdollista myös säilyttää. Kiitos, että olette tänään täällä. Muistakaamme kaatuneita ja heidän uhraustaan, ja jatkakaamme työtä rauhan puolesta – nyt ja tulevaisuudessa.
De stupades uppoffring påminner oss om hur dyrbar freden är. Gravstenarna berättar historier om unga och gamla, män och kvinnor, som trädde fram när landet behövde dem. Deras mod fanns inte bara i strid, utan också i de beslut de tog varje dag. De valde att försvara de värden som är viktiga för oss: frihet, rättvisa och fred. Många har förlorat sina liv i kampen för att vi ska kunna leva fritt och tryggt. Deras uppoffring är inte förgäves, utan den förpliktar oss att värna freden även i vår vardag. Det är vår uppgift att fortsätta deras arbete.
Fred är inte bara resultatet av att krig avslutas – det är en ständig process som kräver vårt aktiva deltagande, dialog och förståelse. Det är viktigt att vi lär oss att uppskatta olikheter och bygga broar mellan människor. Den här dagen påminner oss också om att fred inte bara är en angelägenhet mellan stater, utan ett personligt ansvar för var och en av oss. Vi kan påverka vår omgivning och våra samhällen genom små handlingar, som vänlighet, förståelse och samarbete.
Jag har själv fått leva hela mitt liv i ett fredligt land. Jag hoppas att framtida generationer en dag som gamla kan säga detsamma. Jag hoppas att de kommer att uppskatta freden och förstå hur viktigt det är att arbeta för den. Fred är inte bara ett resultat av det förflutna, utan en ständig uppgift som vi måste arbeta för varje dag.
Vi, efterkommande till veteranerna, har uppfostrats till tro på en bättre framtid, till arbete, till personligt ansvar och till att bry oss om andra. Med dessa lärdomar byggdes vårt välfärdssamhälle – och med dessa lärdomar kan det också bevaras.
Tack för att ni är här idag. Låt oss minnas de stupade och deras uppoffring, och fortsätta arbetet för freden – nu och i framtiden. Sodassa vakavasti vammautunut Jaakko Voipio, myöhemmin professori, kuvasi tuntojaan vuonna 1945 eräässä puheessaan nuorille ikätovereilleen näin:
”Isänmaalla on terve sydän, se elää. Me emme ole viimeiset suomalaiset. Meidän jälkeemme tulevat toiset. He saavat kokea nuoruuden. Meistä riippuu, saavatko he perinnöksi katkeruuden vai tulevaisuudenuskon.”
Maaret Castrén 