Pidimme toukokuussa Kadonneiden lasten päivänä keskustelutilaisuuden Kaapatut Lapset ry:n kampanjan “Kengät, joihin kukaan ei voi astua” yhteydessä. Rivistö tyhjiä lasten kenkiä symboloi niitä lapsia, jotka on viety pois kodistaan. Lapsia, joiden ääni ei kuulu ja joiden kohtalosta moni meistä ei tiedä. Seminaarissa monilla oli kyyneleet silmissä. Mielestämme on syytä kysyä; teemmekö todella kaiken, jotta yksikään suomalainen lapsi ei katoaisi tai joutuisi kaapatuksi?
Vuoden 2024–2025 vaihteessa viranomaisten tiedossa oli 55 kaapattua lasta, mutta todellinen määrä on huomattavasti suurempi. Jokaisen lapsen tarina on yksilöllinen, mutta yhteistä niille on se, että kaappaus olisi usein ollut estettävissä paremmalla viranomaisyhteistyöllä ja nopeammalla reagoinnilla.
Graaveimmissa tapauksissa ratkaisevaa on ollut vain minuutit tai tunnit: matkustuskielto ei ole ehtinyt voimaan ajoissa, ja kun raja on ylitetty, lapsen kotiinpaluu on saattanut kestää kuukausia tai jopa vuosia.
Tämä on sekä lapsen oikeuksien että turvallisuuden näkökulmasta kestämätöntä. Odotamme nyt vastausta eduskuntakysymykseen siitä, miten rajavartiolaitoksen, poliisin ja lastensuojelun yhteistyötä voidaan vahvistaa lapsikaappausten ehkäisemiseksi.
Suomella on velvollisuus varmistaa, että YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja Haagin lapsikaappaussopimuksen periaatteet toteutuvat käytännössä. Lapsen turvallisuus ei ole byrokratian asia vaan sydämen asia. Nyt tarvitaan selkeitä toimintamalleja, reaaliaikaista tiedonkulkua ja yhteistä tahtoa toimia ajoissa.
Yksikään suomalainen lapsi ei saa kadota, eikä yhdenkään lapsen kohtaloa saa jättää sattuman varaan.
Maaret Castrén
Kansanedustaja (Kok.)
Mirka Vainikka
Toiminnanjohtaja, Kaapatut Lapset ry
Maaret Castrén 