Julkaistu Uusi Suomi -lehdessä 22.4.2026
Miten voi olla, että ympäri maailmaa käytössä oleva apujärjestelmä onkin yht’äkkiä Suomessa laiton? Tätä hämmästelee lääkärikansanedustaja Maaret Castrén (kok) Uuden Suomen haastattelussa. Hän pitää aivan älyttömänä, että Lupa- ja valvontavirasto on kieltänyt vapaaehtoisten sydäniskuriryhmien käytön lainvastaisena Keski-Suomen hyvinvointialueella. HUS-johtajana toiminut Castrén on kaksi kertaa yrittänyt tuoda vapaaehtoismallin Suomeen ja rahoituskin on ollut valmiina. ”Aina sosiaali- ja terveysministeriö tai virkamiehet ovat sen torpanneet.”
Lääkärikansanedustaja Maaret Castrénin (kok) mielestä Lupa- ja valvontaviraston päätös vapaaehtoisen sydäniskuritoiminnan lainvastaisuudesta Keski-Suomen hyvinvointialueella kuulostaa ”suoraan sanottuna ihan pöhköltä”.
”Olemme niin perähikiäläisiä Suomessa tämän mallin edistämisessä. Tätä on nyt ajettu yli kymmenen vuotta Suomeen ja aina se torppaa johonkin, ministeriöön tai johonkin viranomaiseen. Miten me emme näe, että tämä on erinomainen tapa auttaa varsinkin haja-asutusalueilla”, aiemmin HUSin toimialajohtajana ja Tukholman Karoliinisen instituutin akuuttilääketieteen professorina toiminut Castrén sanoo Uuden Suomen haastattelussa.
Lupa- ja valvontaviraston huhtikuun alussa tekemän päätöksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki ei mahdollista ensivastetoiminnan hankkimista yksityiseltä palveluntuottajalta, joka ei täytä yksityistä terveydenhuollon palveluntuottajaa koskevia vaatimuksia.
Castrén korostaa, että vapaaehtoisten sydäniskureilla antama apu sydänpysähdyksissä ei ole ensihoitoa eikä ensivastetoimintaa.
”Eiväthän he ole osa viranomaisjärjestelmää. Tuntuu aivan hullulta ja todella oudolta, että ei valjastettaisi halukkaita, kykeneviä ihmisiä auttamaan hätätilanteessa.”
”Pitäisi keksiä, miten on mahdollista”
Keski-Suomen hyvinvointialue päätti Lupa- ja valvontaviraston päätöksen takia toistaiseksi luopua vapaaehtoisten sydäniskuriryhmien käytöstä.
Malli on otettu Keski-Suomessa käyttöön vuonna 2021 ja siellä on toiminut 22 sydäniskuriryhmää, joissa on 160 paikallista asukasta vapaaehtoisina. Vapaaehtoiset on koulutettu auttamaan sydänpysähdystilanteissa etenkin haja-asutusalueella, jossa ambulanssin tulo kestää potilaan kannalta liian kauan. Heitä ei ole koskaan hälytetty ensihoidon sijasta vaan ensihoidon rinnalle.
”Tätä toimintaa on Euroopassa lähes jokaisessa maassa ja kaikissa Pohjoismaissa. Miten se meillä yht’äkkiä voi olla niin lainvastaista, että sitä ei voi harjoittaa? Voi toki olla, että se tapa, jolla toiminta on Keski-Suomessa toteutettu – eli onko tehty vaikka ensivastesopimus – ei istu meidän lainsäädäntöömme. Mutta ei voi olla niin, että ei yhdessä keksittäisi keinoja, miten se olisi mahdollista”, Castrén sanoo.
Castrén huomauttaa, että EU-lainsäädännössä järjestelmää ei ole voitu kieltää, koska se on monissa EU-maissa yleinen käytäntö.
”Tämä on käytössä maailmanlaajuisesti, Aasian maissa ja USA:ssa.”
Suomessa selviytymisprosentti pienempi
Castrénin mielestä oleellisempaa on, mitä tapahtuu potilaille, kun vapaaehtoiset sydäniskuriryhmät eivät saa toimia. Jos sydänpysähdyspotilas saa avun nopeasti, hän on Castrénin mukaan aivan pelastettavissa.
Sydänpysähdyksessä aika on kriittinen. Castrénin mukaan jokainen minuutti, jonka sydänpysähdyspotilas odottaa, vähentää 10 prosenttia hänen selviytymismahdollisuuksiaan.
”Sellaisissa maissa, joissa tämmöinen vapaaehtoisten järjestelmä toimii, pystytään pelastamaan jopa 60–65 prosenttia sydänpysähdyspotilaista. Suomessa osuus on vähän päälle 40 prosenttia ja nämä Suomen hyvät luvut ovat Helsingissä. Mutta kyllä Helsingissäkin kestää 8–9 minuuttia saada apua.”
Castrén sanoo, että sydänpysähdyksiin menehtyy kaikenikäisiä ihmisiä, myös nuoria.
”Nämä ovat turhia kuolemia, koska ne voitaisiin estää.”
Malli oli HUSissa jo pitkällä
Ennen kansanedustajuuttaan Castrén toimi HUSin toimialajohtajana ja sitä ennen Tukholman Karoliinisen instituutin akuuttilääketieteen professorina. Eduskunnassa Castrén on sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen. Hän on tehnytkin sydäniskuritoiminnasta toimenpide-ehdotuksen eduskunnassa. Ennen kansanedustajuuttaan hän yritti pariinkin otteeseen tuoda muualla hyväksi todettua mallia Suomeen.
Castrén palasi Ruotsista Suomeen vuonna 2014 ja oli jo hankkinut tanskalaisen rahoituksenkin mallin rakentamiseen Uudellemaalle.
”HUSin johto oli hyvin suopea ja meillä oli jo vakuutukset otettu mahdollisille auttajille. Kunnes sosiaali- ja terveysministeriö torppasi tämän täysin naurettavilla argumenteilla. Sen sijaan, että sanottaisiin, että näillä ohjeilla tämä ei ole mahdollista, katsottaisiin, miten se voitaisiin mahdollistaa.”
Lainsäädäntö velvoittaa auttamaan
Castrénin ajama hanke kaatui siihen, että viranomaisten mielestä vapaaehtoiset eivät voi mennä potilaan kotiin.
”Kuitenkin hätäkeskuspäivystäjä usein kysyy, että onko mahdollista soittaa naapurin ovikelloa, jos hän tulisi auttamaan”, Castrén ihmettelee viranomaisten selitystä.
Castrén korostaa, että Suomessa on kuitenkin lainsäädäntö, joka velvoittaa kaikkia kansalaisia auttamaan hätätilanteessa.
”Suomi on ihan huippumaita siinä, että meillä on ollut muun muassa sydänpysähdysten maallikkokoulutusta ensimmäisten maiden joukossa koko maailmassa. Mutta miksi me emme hyödynnä tätä vapaaehtoisten, vielä koulutettujen maallikoiden joukkoa potilaiden hengen pelastamisessa? Muualla maailmassa riittää, että laitat itsesi vapaaehtoisten rekisteriin.”
Sydäniskureiden käyttöarvo mitätön
Castrénin mukaan koko Suomi voidaan asentaa täyteen sydäniskureita, mutta ne ovat hyödyttömiä, jos hätäkeskus ei saa kertoa kenellekään vapaaehtoiselle, että nyt apuasi tarvitaan ja hae sydäniskuri.
Castrénin mukaan sydäniskureiden ostaminen vaikka kauppakeskuksiin on siis aivan hyödytön toimenpide, jos niiden rinnalla ei ole vapaaehtoisten hälytysjärjestelmää.
”Sydäniskureiden käyttöarvo on tutkimusten mukaan lähes nolla, vain muutama prosentti niistä tulee käyttöön. Miten sydäniskurit edes saadaan käyttöön, jos ei voida sanoa kenellekään vapaaehtoiselle, että nyt Sokoksen ala-aulasta löytyy tämmöinen laite, juoksepa hakemaan? Eivät maallikot voi millään muistaa tai tietää, missä kaikkialla niitä on. Sekin on aika hypoteettista, että joku Sokoksen vartija saapuisi ensimmäisenä paikalle.”
Castrén korostaa, että sydäniskuriryhmään kuuluminen perustuu nimenomaan vapaaehtoisuuteen.
”Näissä järjestelmissähän lähetetään viidelle tai yhdeksälle ihmisille viesti, että ’hei, pystytkö auttamaan’. Ne, jotka ovat sellaisella tilanteessa, että pystyvät auttamaan, he sanovat, että joo, minä voin auttaa.”
”Sydänpysähdys varma kuolema ilman apua”
Castrén tietää kokemuksesta, että Ruotsissa ja Tanskassa vapaaehtoisten apu on pelastanut ihmishenkiä.
”Mitä syrjäisemmällä seudulla asutaan, sanotaan vaikka Lapissa, se on vähän niin, että jos saat sydänpysähdyksen, niin se on varma kuolema.”
Hänen mukaansa jo pelkästään se auttaa, että vapaaehtoinen saadaan paikalle aloittamaan painelu–puhallus-elvytys.
Castrénin mukaan esimerkiksi vaikeiden kulkumatkojen Norjassa järjestelmää on laajennettu sydäniskuritoiminnasta.
”Jos ihmisellä on vaikka rintakipua, jo se, että hänen luoksensa menee joku siitä kylästä tai pikkukaupungista, rauhoittaa potilasta ja voi parantaa hänen tilannettaan.”
Kymenlaaksossa suunniteltu
Castrén kertoo keskustelleensa asiasta Keski-Suomen tapauksen jälkeen sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok) kanssa.
”Olen myös puhunut Helsingin pormestarin Daniel Sazonovin kanssa. Sekä Grahn-Laasonen että Sazonov pitivät ajatusta erittäin hyvänä.”
Castrén on mukana seurantaryhmässä Kymenlaakson hyvinvointialueella, jossa vapaaehtoisjärjestelmää on suunniteltu.
Maaret Castrén 