
Vapputerveiset Eduskunnasta!
Kevät on jo pitkällä ja huomenna vietetään jo vapun aattoa! Aurinko alkaa jo lämmittämään mielen lisäksi myös ihoa, vaikka päivät ovat olleetkin tuulisia. Toivottavasti myös sinun kevääsi on sujunut hyvin.
Tänään Helsingin Kokoomuksen kevätkokous on nimennyt minut eduskuntavaaliehdokkaakseen kevään 2027 eduskuntavaaleihin. Tästä se vaalityö taas alkaa, olen kiitollinen kokoukselle luottamuksesta. Mikäli haluat mukaan tiimiin, ole yhteydessä!
Huhtikuu on ollut lainsäätäjän näkökulmasta vauhdikas ja työntäyteinen. Kevään ja tämän hallituksen viimeisessä kehysriihessä saimme useita hyviä lakeja eteenpäin ja normia purettua. Jatkossa esimerkiksi fysioterapiaan pääsy helpottuu yli 65-vuotiailla, pankkitilin saa lapselle helpommin auki ja pullaa saa leipoa hoivakoteihin.
Mielenkiintoinen asia huhtikuun aikana on ollut somessakin mainitsemani Sitran Kestävän talouspolitiikan 25. johtamiskurssi. Kolmipäiväisessä ensimmäisessä jaksossa pääsimme kuulemaan erinomaisia asiantuntijapuheenvuoroja ja ryhmätöihin. Pääpaino näissä on ollut kestävyysteemoissa niin sosiaalisesti, taloudellisesti kuin ekologisestikin. Nämä ovat hyviä mahdollisuuksia kehittää itseään päättäjänä sekä laajentaa näkökulmia jatkuvan lainsäädäntötyön ohella.
Politiikan saralla olen edistänyt nepsyjen asiaa ja tavannut muun muassa liittoja, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston asiantuntijoita. Raportti asiasta valmistuu ennen kesää. Myös vanhushuollon asioiden parantamiseen liittyvät asiat ovat edenneet. Tänään tapasin vanhushuollon tiimoilta asiasta kiinnostuneita kansalaisinfossa ja tilaisuus oli erinomainen! Saimme hyviä evästyksiä vanhushuollon kehittämiseen, joista pidimme tänään myös asiantuntijoiden pyöreän pöydän keskustelun. Näiden pohjalta tullaan jalostamaan politiikkatoimia, joilla koko vanhushuollon tilannetta saadaan parannettua – ihminen edellä.
Vappupuheiden aikana haluan nostaa teille, hyvät uutiskirjeen lukijat, yhden asian. Toinen toisistamme välittämisen. Viimeiset viikot, ja oikeastaan vuodet, ovat olleet poliittisella rintamalla haastavia koronasta sotaan Ukrainassa, ja nyt Iranissa. Päätökset ovat olleet vaikeita ja paine kovaa. Keskustelu a-studiossa on saanut lisäkierroksia, somesta puhumattakaan. Inhimillinen sävy unohtuu, ja se vaikuttaa moneen meistä. Vetoankin siihen, että kunnioitetaan kanssakulkijaa ja arvostetaan lähimmäistä, ihan jokaista. Jokainen ihminen ansaitsee ihmisarvoista kohtelua mielipiteestään tai taustastaan riippumatta. Se jos mikä, on meidän kaikkien etu.
Vapun jälkeen jatketaan taas hommia. Muistakaa nauttia vapusta ja ihanasta keväästä!
Halaus,
Maaret