Suomen eduskunnan sateenkaariverkosto toimii Helsinki Pride 2026 -tapahtuman suojelijana

Suomen eduskunnan sateenkaariverkosto on kutsuttu vuoden 2026 Helsinki Pride -tapahtuman viralliseksi suojelijaksi. Suojelijan rooli on perinteisesti osoitettu taholle, joka tekee merkittävää työtä ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja sateenkaariyhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi yhteiskunnassa.

Eduskunnan sateenkaariverkosto on puoluerajat ylittävä foorumi, jonka tavoitteena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia lainsäädäntötyössä ja poliittisessa päätöksenteossa. Suojelu korostaa parlamentaarisen työn ja poliittisen sitoutumisen tärkeyttä perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisessa aikana, jona sateenkaariväen oikeudet kohtaavat haasteita sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Verkoston puheenjohtajisto muistuttaa, että tasa-arvo vaatii jatkuvaa puolustamista ja konkreettisia tekoja.

Me marssimme joka vuosi sen puolesta, että jokainen saisi olla vapaasti oma itsensä. Mikään taantumuksellinen politiikka Suomessa tai maailmalla ei voi estää meitä vaatimasta tasa-arvoa sateenkaariväelle. Yhdessä olemme vahvempia.” Elisa Gebhard, sateenkaariverkoston puheenjohtaja

Priden ytimessä on jokaisen ihmisen oikeus elää omaa elämäänsä vapaana, turvassa ja vailla pelkoa syrjinnästä, häirinnästä ja väkivallasta. Sen puolesta on tehtävä työtä vuoden jokaisena päivänä.Saara Hyrkkö, sateenkaariverkoston varapuheenjohtaja

Sateenkaarioikeuksien tunnistaminen ja tunnustaminen eivät ole mielipidekysymyksiä. Ne ovat kiinteä osa työtämme väestön hyvinvoinnin eteen – ja siksi niiden pitää näkyä teoissa, ei vain puheissa.” Maaret Castrén, sateenkaariverkoston varapuheenjohtaja

Vuoden 2026 teemana ”Vapaus kasvaa”

Tämän vuoden Helsinki Priden teemana on Vapaus kasvaa. Teema nostaa keskiöön jokaisen ihmisen oikeuden kehittyä, oppia ja kukoistaa omassa identiteetissään ilman yhteiskunnan asettamia ahtaita raameja, ennakkoluuloja tai pelkoa. Se muistuttaa, että turvallinen ja hyväksyvä ympäristö on perusedellytys sille, että jokainen sateenkaarinuori voi kasvaa omaksi, juhlituksi ja rakastetuksi itsekseen.

Eduskunnan sateenkaariverkosto on teeman kannalta erityisen tärkeä. Lainsäädännöllä ja poliittisilla päätöksillä on ratkaiseva rooli sellaisten rakenteiden luomisessa, jotka takaavat vapauden kasvaa ja turvaavat sateenkaariväen hyvinvoinnin elämän kaikissa vaiheissa.” muistuttaa Helsinki Pride -yhteisön puheenjohtaja Matti Numminen.

Helsinki Pride -yhteisö ja eduskunnan sateenkaariverkosto kutsuvat kaikki mukaan rakentamaan yhdenvertaisempaa Suomea ja juhlimaan Helsinki Pride-viikkoa, joka huipentuu lauantaina järjestettävään Pride-kulkueeseen ja puistojuhlaan.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Annu Kemppainen
annu@pride.fi
+358 44 744 8042

Julkaissut Maaret Castrén

Olen Maaret Castrén. Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, professori, lääkäri ja sairaanhoitaja Helsingistä.

Jätä kommentti