Olen aivan samaa mieltä Jari Lyytimäen (HS 27.8) kanssa siitä että kärkipoliitikkojemme tulisi aidosti kunnioittaa tutkittua tietoa. Eduskunnassa istuu tällä hetkellä 15 tohtorintutkinnon suorittanutta. Heistä kolme on dosentteja ja vain yksi on professori. Tämän lisäksi muutama valmistelee väitöskirjaansa. Yliopisto koulutuksessa ja varsinkin tohtorintutkinnon aikana oppii kriittisesti arvioimaan lukemaansa ja saamaansa tietoa. Kyvykkyyttä toimia fiksusti tietoon perustuen voi toki harjoittaa ja oppia muullakin tavoin.
Tiedon määrä lisääntyy eksponentiaalisesti eikä kaikki tämä tieto ole suinkaan kriittisesti arvioiden todellisiin tosiasioihin perustuvaa. Päätöksentekoon pyritään vaikuttamaan moninaisin tiedoin. Valiokunnat kutsuvat itse valitsemiaan asiantuntijoita kuultaviksi saadakseen mahdollisimman hyvän kuvan päätettävästä asiasta. Tämän lisäksi poliitikkoja lähestyvät useat eri tahot omien faktojensa kanssa. Tekoäly tuottaa meille yhteenvetoja ja analyyseja. Tiedon määrä jonka yksittäinen poliitikko joutuu arvioimaan on valtava. Tiedon laadun arviointi vieläkin vaikeampi urakka.
Uteliaisuus ja halu keksiä uusia tapoja tehdä asioita motivoi tutkijoita. Nobel palkintoja ei saada etukäteen määritetyillä tutkimusaiheilla eikä tuloksilla joista ei uskalleta puhua. Mitään todella uutta ei synny jos tutkijan mieli ei saa kulkea vapaasti.
Tutkittuun tietoon perustuva päätöksenteko tarvitsee paitsi tutkittua tietoa myös kykyä arvioida sitä kriittisesti. Se vaatii myös halua kyseenalaistaa sinulle esitettyä tietoa.
Lyytimäen huolenaiheista tulisi yhteiskunnassamme puhua paljon enemmän. Varsinkin Arkadianmäellä!
